23.12.2010

Inspiraatiot.





Ensi vuotta odotellessa. Tuskin ehdin tänä vuonna enää tehdä koruja. Nämä inspiraatiopallerot onneksi odottelevat mua siihen asti. Eivät ne hiljaa kyllä malta olla!

Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!

21.12.2010

Matalapaineessa.


Kaulakorussa kivihelmiä ja hopeaa sekä muutama puuhelmi.

Huh. Meidän perheessä on eletty todella matalasti viime aikoina, suorastaan vaakatasossa suurin osa ajasta. Luulisin, että kaikkien monikkoperheiden pahin painajainen on saada vatsatauti kylään, ja meille se tuli ekaa kertaa vierailulle viime perjantaina. Onneksi koko kolmikko ei ollut kipeänä yhtä aikaa, yksi poika tajusi sairastaa paria päivää ennen kahta muuta ja äitiä. Ja kaksi muutakin ymmärsi aloittaa vasta, kun äiti oli saanut hoitoapua, ja isäkin melkein kotiutunut töistä. Isän vatsa sen sijaan on ilmeisesti saanut jonkun teräspinnoitteen tässä kahden vuoden aikana, eikä se sairastunut ollenkaan...

Mutta me ollaan sentään kaikki terveitä jouluksi. Joululahja-asiat jäivät mulla vaan ihan puolitiehen, ja osa paketeista lähtee matkaan vasta joulun jälkeen. Kivahan se on jälkikäteenkin lahjoja saada :)

16.12.2010

Lisää.




Vähän erilainen lusikkakoru! Tällä kertaa läpinäkyvää kutistemuovia, johon olen piirtänyt tussilla. Ja anteeksi entinen piirustuksen opettaja, tiedän, että lusikan pyöreä osa näyttää vähän karvaiselta...
Valkoiselle muoville oli paljon parempi piirtää, tässä läpinäkyvässä pinta oli sellainen ihan kiiltävä, ei olisi lyijykynä tarttunut.
Lusikka on noin 12cm pitkä.

14.12.2010

Ruusu.


Kokeilu kutistemuovista. Oli vaikeaa piirtää, kun ei tiennyt, miten värit käyttäytyvät kutistuksessa. Aika paljon ne lopulta tummenivat, tässä kuvassa riipus on kyllä kiltimmän värinen kuin oikeasti, ei siis ihan niin pinkki. Ruusu on aika iso, korkeus 10cm. Odotan innolla, että pääsen ulkoiluttamaan tätä! :)

11.12.2010

Yksi kuva.

 Vain yksi kuva tänään. Rannekoru, vintagepitsiä ja -helmiä.

Hei tiedättekö voiko jonnekin valittaa tuosta lumesta, sitä on ihan liikaa? Voisiko sinne samaan paikkaan valittaa myös kylmästä? Ja pimeydestä? Kiitos!

9.12.2010

Jospa taas jotain.





Olen palautunut messuilusta virkkaamalla. Näytettävänä vain vanhoja (ja pimeitä) kuvia siis. Kiitos kaikille asiakkaille ja koruilijoille, jotka kävitte moikkaamassa viiden päivän aikana!

1.12.2010

Riipuksia.



Tykkään että on paljon kaikkea, mutta tykkään myös jos ei ole. Näissä kaulakoruissa on pelkät kivet hopeaketjussa, eikä mitään ylimääräisiä tekijöitä. Ylemmässä rouhea vuorikristalli ja alemmassa hiukan sirompi savukvartsi.

Tänään iltapäivällä menen rakentamaan messuja. Toivottavasti tulee hyvä viikonloppu ja tapaan paljon mukavia ihmisiä!